
PALVELUT
Olkkari

Yhdessä Päijät-Hämeellä on Kumppanuustalo Fellmannian ensimmäisen kerroksen aulassa n 135 m2 neliön kokoinen Olkkari-tila.
Päijäthämäläisillä järjestöillä on mahdollisuus varata ja vuokrata tilaa järjestöjen tapahtumien ja tilaisuuksien käyttöön maksutta.
Tiloan vuokraamisen edellytyksenä on, että vuokraajana on päijäthämäläinen järjestö tai yhdistys, joka on tehnyt kumppanuussopimuksen Yhdessä Päijät-Hämeen kanssa.
Tilavaraukset:
044 239 4148
Yhdistystuki
Yhdistystuki palvelee ajanvarauksella. Palvelupisteeltä saat apua yhdistyksen ongelmiin, oli se sitten yhdistyksen perusasioista, lopettamisesta, somesuunnitelmasta tai vaikka viestinnästä. Autamme kaikenlaisissa yhdistysten ongelmissa.
Meiltä saa apua uuden yhdistyksen perustamiseen sekä Lähellä.fi -rekisteröitymiseen, tai palveluiden kuvaamiseen.
Yhdistystukea tarjotaan läpi Päijät-Hämeen, joko paikan päällä tai etänä.
Varaa aika:
Koulutukset
Järjestämme yhdistyksille erilaisia koulutuksia ja infotilaisuuksia eri teemoista ympäri vuoden. Koulutukset ovat yhdistyksille pääsääntöisesti maksuttomia.
Meillä on mahdollisuus tulla pitämään koulutuksia koko Päijät-Hämeen alueella. Useimpiin koulutuksiin voi osallistua myös etänä PHTalon kautta.
Lue lisää tulevista koulutuksista: Koulutukset ja infotilaisuudet 2026
Galleriaseinä
Kumppanuustalo Fellmannian ensimmäisen kerroksen aulassa on näyttelytila tauluille ja valokuville. Galleriaseinät ovat maksuttomia yhdistyksille ja järjestöille kahdeksi viikoksi kerrallaan. Näyttelytila annetaan käyttöön aina joko kuukauden ensimmäiseksi tai viimeiseksi kahdeksi viikoksi. Näyttelyyn voi saada maksutta vain seinät, sopimus ei sisällä lattiatilaa / pöytiä tai muuta vastaavaa.
Koska näyttelyseinät saa käyttöön maksutta, näyttelyn töitä ei saa myydä näyttelyn aikana. Jos näyttelytöitä haluaa myydä, tulee siitä sopia erikseen.
Kumppanuustalo Fellmannia, Yhdessä Päijät-Häme -hanke tai kiinteistö ei vastaa kadonneista tai rikkoutuneista töistä.
Näyttelyseinien mitat: Korkeus 2,7 m.
Auditorion puoleinen seinä 13,7 m
Näyttelyseinät varataan Kumppanuustalo Fellmannian aulapalvelun kautta info@fellmanniatali.fi tai soittamalla 044 2394148
PHTalo.fi
PHTalo on verkkopohjainen virtuaalinen kohtaamispaikka, missä päijäthämäläiset yhdistykset voivat järjestää virtuaalisia tapahtumia kaikille Päijät-Hämeen asukkaille. Sivustolta löytyy yhdistyksille myös oma yhteisö ajatustenvaihtoa ja muuta viestintää varten.
Lue lisää: Phtalo.fi